Eräs satavuotismuistokirjoitus
Anna Matilda Gallén os. Wahlroos isän puolelta ja Rosendahl äidin puolelta. Hän avioitui Tyrvään nimismiehen Petter Wilhelm Gallénin kanssa. Vaikka he palasivatkin Porista vasta pari vuotta myöhemmin pysyvästi Tyrväälle Jaatsiin. Jaatsista tulikin Aleksin lapsuudenkoti. Niin myös Anna Matilda eli parhaat vuotensa Tyrväällä. Täällä hän viljeli innolla puutarhaansa. Se oli kohtalaisen suuri. Jalostipa ”Matilda/Gallén” itselleen nimikko-omenlajikkeenkin. Hänen kasvihuoneessaan viinipuu kantoi runsaan hedelmän. Matilda oli käytännöllinen ja säästäväinen. Hän iloitsi joka kerta kun oli sijoittanut jonkun muka hyödyttömän esineen tarkoituksenmukaisesti. Luonteeltaan ja lukuharrastuksiltaan Anna Matilda oli luonteeltaan mystikko ja filosofi.
47-vuotiaana, siis vuonna 1879, hän tuli miehensä kuoltua leskeksi. Jaatsi oli pakko myydä 1884. Näihin aikoihin hän etsi itselleen uuden asuinpaikan.
Kulkiessaan usein kievarikyydillä Mouhijärvelle veljensä nimismies Herman Wahroosin luo, hän mieltyi Rautaveden ja Kuloveden maisemiin ja kulttuuriin. Karkussa oli silloin jo 50 tuottavaa puutarhaa ja runsaasti sivistyneistöä virkamiehinä sekä maanviljelijöinä. Kymmenien aatelissukujen henki ja kansantarinoiden Karkku houkutteli Matildaa.
Niinpä hän valitsi Palvialasta mäentöyrään, josta näkyi suoraan Rautaveden yli Juseliusten Toijala. Aivan vieressä oli Lagerbladin / Trapp / Tuomisto. Vanha Lundin sotilas-suvun henki leijaili kylässä .... Nohkuan kartanon Packalén oli valtiopäivämies ja suuri metsänomistaja.
Tähän maisemaan syntyi pieni mökki puutarhoineen. Anna Matilda loi 28 vuoden aikana keskelle kylää oman hurmaavan ihanan maailmansa. Akseli kirjoittaa äidilleen: ”On onni, että mamma kuitenkin voi viihtyä uudessa kodissaan. ... Oliko hyvä se pianino, jonka mamma osti? Miksei mamma uskalla ostaa taloa Helsingissä, eikö ole sama missä ne rahat makaavat?...”
Kukkineen, pensaineen, omena-, luumu- ja päärynäpuineen tämä pieni mökki oli varmasti Matildalle mieluisampi kuin osake Helsingissä! Sitäpaitsi Otto-Iivari Meurmanin mukaan Karkun raitilla puhuttiin noina aikoina enemmän ruotsia kuin suomea. Sehän sopi mainiosti Matildalle.
Koko kylä sai nauttia Matildan puutarha-harrastuksesta. Kerrotaan, että miltei kaikki pihat kukoistivat lähikylissä ja opastajan oli kukas muu kuin Matilda Gallén.
Matilda Gallén`ista muistelukirjoitus, Annie Alander
ERÄS SATAVUOTISMUISTO
Neljäntenä päivänä syyskuuta 1932 oli kulunut sata vuotta suuren taitelijamme Akseli Gallen- Kallelan äidin rouva Anna Matilda Gallenin syntymästä. Suurmiesten äidithän ovat aina erikoisen mielenkiintoisia tuttavuuksia, ja myös rouva Gallenin pitkä, rikas ja työn täyttämä elämä ansaitsee hyvin kuvauksensa.
Anna Matilda Gallenin isä oli kauppalaivaston omistaja ja kapteeni Bror Mathias Wahlroos Porin kaupungista ja äitinsä Justina, syntyjään Rosendahl. Pieni Anna Matilda osoittautui piankin lahjakkaaksi lapseksi; varsinkin lueskeluun hänellä näytti olevan halua ja taipumusta. Hän sai myöskin huolellisen kasvatuksen - sen ajan mallin mukaisen: Hänelle opetettiin vieraita kieliä ja pianon soittoa. Mitä viimeksi mainittuun tulee, sai Anna Matilda soittoonsa lämpöä ja osoitti tavallisesti omaavansa erikoisen, persoonallisen käsityksen esitettävästään. Mutta kaikkein eniten hänen harrastuksensa kohdistui maalaustaiteeseen. Siihen aikaan ei ollut helppoa saada siinä opetusta meidän maassamme. Anna Matildan onnistui kuitenkin pitkän taivuttelun jälkeen suostuttaa isänsä siihen, että tämä otti hänet mukaansa matkoilleen jättääkseen hänet Amsterdamiin opiskelemaan maalaustaidetta.
Kapteeni Wahlroosin matka suuntautui sillä kertaa oikeastaan Englantiin, ja vasta takaisin tultaessa hänen piti viedä tyttärensä Hollantiin. Mieli onnellisena, valoisia toiveita täynnään tämä nousi Suomesta laivaan rakkaine värilaatikkoineen. Ja matka sujuikin hyvin Lontooseen asti, mutta siellä heidät saavuttivat sotahuhut. Ne osoittautuivat tosiksi; nyt täytyi mitä pikimmin päästä Englannin vesiltä. aiottiin palata kotimaahan, mutta ei enää päästy. Pakkanen yllätti laivan, ja Eestin rannikon edustalle se tarttui jäihin pakottaen matkustajansa talvehtimaan sillä puolen Suomenlahden. Anna Matildan opinnoista ei siis sillä kertaa tullut mitään. Ajat olivat epävarmat, ja kaikkien ihanien suunnitelmien täytyi väistyä olosuhteitten pakosta.
Mutta Anna Matilda ei saanut tyydytystä sellaisesta työskentelystä, jota hänelle olisi ollut kotona tarjolla. Hän halusi saada jotakin suurempaa aikaan ja ennen kaikkea hän halusi itsenäistä työalaa. Hän kokeili erästä kotipaikkansa tyttökouluakin, mutta kahden vuoden opiskelun jälkeen hän jätti sen mennäkseen naimisiin, yhdistäen elämänkohtalonsa Petter Wilhelm Gallenin kanssa, joka toimi Tyrvään nimismiehenä.
Anna Matilda Gallen oli harrastuksiltaan monipuolinen, pirteä ja tarmokas nainen. Maatilallaan Tyrväässä hän aloitti piankin varraten suurisuuntaisen yrityksen: perusti hedelmäpuutarhan, joka oli sen aikaiseksi melko suurenmoinen. Kasvihuoneessa viljeltiin mm. viiniköynnöstä, ja se kantoi hedelmääkin herättäen suurta ihmetystä laajalti ympäristössä. Anna- rouvan mies oli hänen yhtä innostunut kuin toimekaskin toverinsa, sillä joka hetken, joka jäi häne virkatoimistaan, hän omisti kasvihuone. ja puutarhaviljelyksilleen. Mainitakoon hänen harrastuksistaan, että hän yritti viljellä silkkimatojakin.
Rouva Gallenin avuja oli erikoisesti käytännöllisyys ja säästäväisys. Tuskin löytyi esinettä, jota hän olisi pitänyt käytettäväksi kelpaamatomana. Kaikelle hän keksi paikan ja oli erikoisen iloinen joka kerta, kun oli sijoittanut muka hyödyttömän esineen tarkoituksenmukaisesti ja voinut käyttää sitä hyväkseen. Ystäviä ja naapureita rouva Gallen oli aina valmis auttamaan jakaen heille kokemuksiensa kautta saavuttamiaan tietoja. Monet puutarhatkin saavat siten kiittää häntä olemassaolostaan. Mutta tällä lämminsydämisellä käytännön naisella oli muunkinlaisa harrastuksia: filosofien teoksista, runoilijoiden hengentuotteista hän etsi selvitysä elämän syvimpiin kysymyksiin, vaikk`ei hän milloinkaan silti unohtanut käytännöllisen elämän vaatimuksia.
Avioliitosta syntyi useita lapsa. Anna Gallen oli ankara ja vaativainen kasvattaja, joka asetti totuuden ja oikeuden kaiken muun yläpuolelle. Hän oli tosiaankin niin harras totuuden ystävä ja etsijä, että sellaisa harvoin tapaa. Jos hän huomasi toisessa merkkejä viekkaudesta tai valheellisuudetsa, saattoi hän kuohahtaen ilmaista terävin sanoin paheksumisensa ja halveksumisensa. Hän oli kunnioitusta herättävä tuollaisina hetkinä, kun hän kirkkain otsin, katse liekehtien ylväästi ojenteli nuhteillaan syyllistä.
Lapsista Axel- poika aiheutti äidille enemmän huolta kuin toiset. Koulutyö ei huvittanut tätä ollenkaan, vaan hän oli tunneilla ainan valmis kaikenmoisiin kujeisiin, varsinkin piirtelemään kuvia opettajista. Kun kynä otettiin Axelilta pois, rupesi hän tekemään pieniä puuveistoksia myyskennellenkin niitä tovereilleen. Äiti ymmärsi piankin, että poika oli perinyt hänen innostuksensa maalaukseen, ja niin sai poika periä myöskin äidin suurimman aarteen, maalilaatikon, ja pääsi Helsingin piirustuskouluun kehittämään lahjojaan. Kuten tunnettua on, raivasi poika pian itse oman tiensä. On itsestään selvää, että äiti aina koko sielustaan seurasi hänen kehitystään: poikahan tulisi täyttämään sen tehtävän, mihin häneltä itseltään oli puuttunut tilaisuutta. - Kalevala- aiheiseen tauluunsa "Lemminkäisen äiti" poika pyysi äitiään malliksi. Tämä on itse kertonut siitä seuraavaa: "Axel on rakentanut Ruovedelle erikoisesti tätä tätä taulua varten atelieerin. Sen synkempää tunnelmaa, kuin hän sinne oli loihtinut, ei voi kuvitella - se oli itse Tuonela.Työ edistyi - mutta totisesti en tiedä, kumpi meistä oli suuremmassa jännityksessä ja kumpi meistä enemmän kärsi. Ne olivat kovia synnytystuskia sen puolesta, joka pyrki esiin. Axel teki työtä, pyyhki pois, maalasi ja tasiteli värien, kankaan ja pensselien kanssa. Hänen pingottuneista piirteistään voi lukea: " Herra, minä en päästä sinua ellet siunaa minua". Oma jännitykseni ei ollut ollenkaan pienempi. Sielustani nousi rukouksia Jumalan puoleen, että hän lähetäisi apua, sen elämänkipinän, jota poikani tavoitteli luomukseensa. Tunteeni olivat yhtä Lemminkäisen äidin tunteiden kanssa ja toivoni panin Korkeimpaan kuten hänkin. Minusta tuntui, että oman lapseni koko elämä riippui juuri tuosta luomuksesta ja juuri siitä avusta jonka minä saatoin hänelle antaa. Ne olivat kettelemuksen aikoja meille kummallekin."
Kun Anna Matilda Gallen oli jäänyt leskeksi ja lapset olivat lähteneet kodista omille teilleen, alkoi hän etsiä viihtyisää paikkaa, mihin rakentaa vanhuudenkotinsa. Hän oli silloin 63- vuotias. Elämänsä varrella hän oli joutunut monta kertaa kulkemaan maanteitse Porin ja Tampereen väliä- rautatietähän ei ollut silloin vielä- ja Tyrvään ja Tampereen väliset seudut olivat aina erikoisesti miellyttäneet häntä. Nytkin hän lähti siis itään päin löytöretkelleen. Karkkuun hän pysähtyi ja rupesi tarkastelemaan Kuloveden ympärillä olevia seutuja.
Kerran hän tuli vaelluksillaan eräälle kukkulalle, josta oli suurenmoinen näköala yli järvien, saarten ja laajojen salomaiden. Tuo näky vaikutti häneen syvästi; sitäpaitsi hän tuli ajatelleeksi niitä tarinoita, joita noihin muistorikkaisiin seutuihin liittyy. Tuolta kaukaa Kuloveden takaa näkyi kuuluisa Pirunvuori; Anna Gallen muisti, kuinka legenda kertoo Klaus Kurjen hävinneen erään sen luolan kautta manalaan Kirsti- piian seuraamana, kun ei saanut enää rauhaa maan päällä Elinansa surmattuaan. Hän muisti myös kivikasan Pirunvuoren rinteellä, muisti, että sen kerrottiin kuuluneet huipulla olleeseen muinaissuomalaiseen linnaan, jonka ristiretkeläiset olivat hävitäneet. Ja tuolla pohjoisessa niemessä oli kidutettu ja poltettu roviolla vastahakoisia suomalaisia. Anna Gallen oli näkevinään kulkueen menevän polttopaikalle: etunenässä köytetyt johtajat, taempana arvossa alemmat revityin vaattein, mutta kaikki yhä pystypäisinä ja sammumaton uhma katseessaan. - Ja tuolle kukkulalle, josta hän kaiken tämän näki, Anna Gallen rakensi kotinsa.
Kun talo - tai pieni huvila- oli valmis, alettiiin puutarhan raivaustyöt. Meni tietysti aikaa, ennekuin tainten istutus saattoi alkaa, mutta sitä tyytyväisempi rouva Gallen oli, kun odotusajan jälkeen ensimmäisen omenapuun todettiin jo juurtuneen. Vähitellen puita tuli lisää, kirsikoita, luumupuita, päärynöitä ja muita. Niitten vaalija oli väsymätön; hän oksasti, istutti, hoivasi aikanaan ja korjais satoa syksyllä. Hedelmäpuitten ja kukkien väliin hän aseti mehiläispesiä, ja 84- vuotiaana hän korjasi omakätisesti viimeisen niistä. Paljas kivinen mäki muuttuikin hänen hoidossaan hedelmälliseksi, värikkääksi keitaaksi, joka herätti huomiota laajalti ympäristössä. Kyläänkin tupien ympärille ilmestyi pieniä kukkamaita ja hedelmäpuut huojuivat iloisesti tuvan nurkilla; monet ovat ne puutarhat, jotka rouva Gallen on Karkkuun perustanut. Työstään hän tunsi suurta tyydytystä, ja Karkun aika oli hänelle onnellinen aika.
Talviset päivät rouva Gallen omisti käsitöille, hämärissä pääsi rukki tavallisesti esille. mutta kun ilta saapui, tuli kirjallisuuden vuoro, ja sen avulla pyrittiin pääsemään e´selvile tärkeimmistä elämän kysymyksistä. Rouva Gallenin uskonnolliset käsitykset olivat hyvin omaperäiset. Hänen mielipiteensä mukaan luonnossa kaikkialla oli henkielämää; ihmiset olivat myös henkiä, jotka liikkuivat aineellistuneina maailmassa, ja maanpäällisen elämän tarkoituksena oli saattaa henki ja aine sopusointuun toistensa kanssa. Kristinuskon puhe synnistä ja rangaistuksesta oli hänen mielestään sopusoinnun vastaista ja sellaisena hänelle vastenmielistä. Sitävastoin hän oli lämmin Kalevalan tarujen ihailija, ja häntä miellytti se luonnonuskonto, joka niistä kuvastuu. Näihin luonnonuskonnolta vivahtaviin käsityksiin liittyvät rouva Gallenin mielipiteet taiteesta.Sen tehtävänä oli hänen mielestään opettaa ihmisille luonnon suuruutta, herättää sokeatkin näkemään Jumalan töiden kauneuden ja totuuden. Myöskin säveltaiteilijain teoksista kajahtaa Jumalan ääni, ja he ovat kuin välittävänä siltana Jumalan ja ihmisen välillä.
V. 1922 rouva Gallen juhli 90- vuotispäiväänsä lastensa, lastenlastensa ja ystäviensä parissa. Mutta heti sen jälkeen hänen voimansa alkoivat riutua ja jo 24. lokakuuta Anna Matilda Gallenin pitkä ja rikas elämä päättyi Mouhijärvellä, missä hän oli käymässä sukulaisten luona. Hänet haudattiin Tyrvääseen Gallenin sukuhautaan.
Anna Matilda Gallen oli suuri sielu, joka totuutta etsiessään liikkui usein paljon yläpuolella tavallisen ihmisen näköpiirin. Pitkän elämän taistelut eivät kyenneet lamauttamaan hänen henkistä elämäänsä ja ajatustensa alituista ponnistelua. Hän pysyi suurena viimeisimpään vanhuutensa asti. Hän oli edeltäjähahmo, jota meidän aikamme tulisi pitää arvossa, joskaan hänen oma aikansa ei aina häntä ymmärtänyt.
Kotilieden joululle kirjoittanut rouva Annie Alander
----Kotilieden joulu vuodelta 1932---
(ps. kirjoituksessa olleen Matildan kuolinpäivän "10.10." korjasi Upi - siis 24.10.1922)
Neljäntenä päivänä syyskuuta 1932 oli kulunut sata vuotta suuren taitelijamme Akseli Gallen- Kallelan äidin rouva Anna Matilda Gallenin syntymästä. Suurmiesten äidithän ovat aina erikoisen mielenkiintoisia tuttavuuksia, ja myös rouva Gallenin pitkä, rikas ja työn täyttämä elämä ansaitsee hyvin kuvauksensa.
Anna Matilda Gallenin isä oli kauppalaivaston omistaja ja kapteeni Bror Mathias Wahlroos Porin kaupungista ja äitinsä Justina, syntyjään Rosendahl. Pieni Anna Matilda osoittautui piankin lahjakkaaksi lapseksi; varsinkin lueskeluun hänellä näytti olevan halua ja taipumusta. Hän sai myöskin huolellisen kasvatuksen - sen ajan mallin mukaisen: Hänelle opetettiin vieraita kieliä ja pianon soittoa. Mitä viimeksi mainittuun tulee, sai Anna Matilda soittoonsa lämpöä ja osoitti tavallisesti omaavansa erikoisen, persoonallisen käsityksen esitettävästään. Mutta kaikkein eniten hänen harrastuksensa kohdistui maalaustaiteeseen. Siihen aikaan ei ollut helppoa saada siinä opetusta meidän maassamme. Anna Matildan onnistui kuitenkin pitkän taivuttelun jälkeen suostuttaa isänsä siihen, että tämä otti hänet mukaansa matkoilleen jättääkseen hänet Amsterdamiin opiskelemaan maalaustaidetta.
Kapteeni Wahlroosin matka suuntautui sillä kertaa oikeastaan Englantiin, ja vasta takaisin tultaessa hänen piti viedä tyttärensä Hollantiin. Mieli onnellisena, valoisia toiveita täynnään tämä nousi Suomesta laivaan rakkaine värilaatikkoineen. Ja matka sujuikin hyvin Lontooseen asti, mutta siellä heidät saavuttivat sotahuhut. Ne osoittautuivat tosiksi; nyt täytyi mitä pikimmin päästä Englannin vesiltä. aiottiin palata kotimaahan, mutta ei enää päästy. Pakkanen yllätti laivan, ja Eestin rannikon edustalle se tarttui jäihin pakottaen matkustajansa talvehtimaan sillä puolen Suomenlahden. Anna Matildan opinnoista ei siis sillä kertaa tullut mitään. Ajat olivat epävarmat, ja kaikkien ihanien suunnitelmien täytyi väistyä olosuhteitten pakosta.
Mutta Anna Matilda ei saanut tyydytystä sellaisesta työskentelystä, jota hänelle olisi ollut kotona tarjolla. Hän halusi saada jotakin suurempaa aikaan ja ennen kaikkea hän halusi itsenäistä työalaa. Hän kokeili erästä kotipaikkansa tyttökouluakin, mutta kahden vuoden opiskelun jälkeen hän jätti sen mennäkseen naimisiin, yhdistäen elämänkohtalonsa Petter Wilhelm Gallenin kanssa, joka toimi Tyrvään nimismiehenä.
Anna Matilda Gallen oli harrastuksiltaan monipuolinen, pirteä ja tarmokas nainen. Maatilallaan Tyrväässä hän aloitti piankin varraten suurisuuntaisen yrityksen: perusti hedelmäpuutarhan, joka oli sen aikaiseksi melko suurenmoinen. Kasvihuoneessa viljeltiin mm. viiniköynnöstä, ja se kantoi hedelmääkin herättäen suurta ihmetystä laajalti ympäristössä. Anna- rouvan mies oli hänen yhtä innostunut kuin toimekaskin toverinsa, sillä joka hetken, joka jäi häne virkatoimistaan, hän omisti kasvihuone. ja puutarhaviljelyksilleen. Mainitakoon hänen harrastuksistaan, että hän yritti viljellä silkkimatojakin.
Rouva Gallenin avuja oli erikoisesti käytännöllisyys ja säästäväisys. Tuskin löytyi esinettä, jota hän olisi pitänyt käytettäväksi kelpaamatomana. Kaikelle hän keksi paikan ja oli erikoisen iloinen joka kerta, kun oli sijoittanut muka hyödyttömän esineen tarkoituksenmukaisesti ja voinut käyttää sitä hyväkseen. Ystäviä ja naapureita rouva Gallen oli aina valmis auttamaan jakaen heille kokemuksiensa kautta saavuttamiaan tietoja. Monet puutarhatkin saavat siten kiittää häntä olemassaolostaan. Mutta tällä lämminsydämisellä käytännön naisella oli muunkinlaisa harrastuksia: filosofien teoksista, runoilijoiden hengentuotteista hän etsi selvitysä elämän syvimpiin kysymyksiin, vaikk`ei hän milloinkaan silti unohtanut käytännöllisen elämän vaatimuksia.
Avioliitosta syntyi useita lapsa. Anna Gallen oli ankara ja vaativainen kasvattaja, joka asetti totuuden ja oikeuden kaiken muun yläpuolelle. Hän oli tosiaankin niin harras totuuden ystävä ja etsijä, että sellaisa harvoin tapaa. Jos hän huomasi toisessa merkkejä viekkaudesta tai valheellisuudetsa, saattoi hän kuohahtaen ilmaista terävin sanoin paheksumisensa ja halveksumisensa. Hän oli kunnioitusta herättävä tuollaisina hetkinä, kun hän kirkkain otsin, katse liekehtien ylväästi ojenteli nuhteillaan syyllistä.
Lapsista Axel- poika aiheutti äidille enemmän huolta kuin toiset. Koulutyö ei huvittanut tätä ollenkaan, vaan hän oli tunneilla ainan valmis kaikenmoisiin kujeisiin, varsinkin piirtelemään kuvia opettajista. Kun kynä otettiin Axelilta pois, rupesi hän tekemään pieniä puuveistoksia myyskennellenkin niitä tovereilleen. Äiti ymmärsi piankin, että poika oli perinyt hänen innostuksensa maalaukseen, ja niin sai poika periä myöskin äidin suurimman aarteen, maalilaatikon, ja pääsi Helsingin piirustuskouluun kehittämään lahjojaan. Kuten tunnettua on, raivasi poika pian itse oman tiensä. On itsestään selvää, että äiti aina koko sielustaan seurasi hänen kehitystään: poikahan tulisi täyttämään sen tehtävän, mihin häneltä itseltään oli puuttunut tilaisuutta. - Kalevala- aiheiseen tauluunsa "Lemminkäisen äiti" poika pyysi äitiään malliksi. Tämä on itse kertonut siitä seuraavaa: "Axel on rakentanut Ruovedelle erikoisesti tätä tätä taulua varten atelieerin. Sen synkempää tunnelmaa, kuin hän sinne oli loihtinut, ei voi kuvitella - se oli itse Tuonela.Työ edistyi - mutta totisesti en tiedä, kumpi meistä oli suuremmassa jännityksessä ja kumpi meistä enemmän kärsi. Ne olivat kovia synnytystuskia sen puolesta, joka pyrki esiin. Axel teki työtä, pyyhki pois, maalasi ja tasiteli värien, kankaan ja pensselien kanssa. Hänen pingottuneista piirteistään voi lukea: " Herra, minä en päästä sinua ellet siunaa minua". Oma jännitykseni ei ollut ollenkaan pienempi. Sielustani nousi rukouksia Jumalan puoleen, että hän lähetäisi apua, sen elämänkipinän, jota poikani tavoitteli luomukseensa. Tunteeni olivat yhtä Lemminkäisen äidin tunteiden kanssa ja toivoni panin Korkeimpaan kuten hänkin. Minusta tuntui, että oman lapseni koko elämä riippui juuri tuosta luomuksesta ja juuri siitä avusta jonka minä saatoin hänelle antaa. Ne olivat kettelemuksen aikoja meille kummallekin."
Kun Anna Matilda Gallen oli jäänyt leskeksi ja lapset olivat lähteneet kodista omille teilleen, alkoi hän etsiä viihtyisää paikkaa, mihin rakentaa vanhuudenkotinsa. Hän oli silloin 63- vuotias. Elämänsä varrella hän oli joutunut monta kertaa kulkemaan maanteitse Porin ja Tampereen väliä- rautatietähän ei ollut silloin vielä- ja Tyrvään ja Tampereen väliset seudut olivat aina erikoisesti miellyttäneet häntä. Nytkin hän lähti siis itään päin löytöretkelleen. Karkkuun hän pysähtyi ja rupesi tarkastelemaan Kuloveden ympärillä olevia seutuja.
Kerran hän tuli vaelluksillaan eräälle kukkulalle, josta oli suurenmoinen näköala yli järvien, saarten ja laajojen salomaiden. Tuo näky vaikutti häneen syvästi; sitäpaitsi hän tuli ajatelleeksi niitä tarinoita, joita noihin muistorikkaisiin seutuihin liittyy. Tuolta kaukaa Kuloveden takaa näkyi kuuluisa Pirunvuori; Anna Gallen muisti, kuinka legenda kertoo Klaus Kurjen hävinneen erään sen luolan kautta manalaan Kirsti- piian seuraamana, kun ei saanut enää rauhaa maan päällä Elinansa surmattuaan. Hän muisti myös kivikasan Pirunvuoren rinteellä, muisti, että sen kerrottiin kuuluneet huipulla olleeseen muinaissuomalaiseen linnaan, jonka ristiretkeläiset olivat hävitäneet. Ja tuolla pohjoisessa niemessä oli kidutettu ja poltettu roviolla vastahakoisia suomalaisia. Anna Gallen oli näkevinään kulkueen menevän polttopaikalle: etunenässä köytetyt johtajat, taempana arvossa alemmat revityin vaattein, mutta kaikki yhä pystypäisinä ja sammumaton uhma katseessaan. - Ja tuolle kukkulalle, josta hän kaiken tämän näki, Anna Gallen rakensi kotinsa.
Kun talo - tai pieni huvila- oli valmis, alettiiin puutarhan raivaustyöt. Meni tietysti aikaa, ennekuin tainten istutus saattoi alkaa, mutta sitä tyytyväisempi rouva Gallen oli, kun odotusajan jälkeen ensimmäisen omenapuun todettiin jo juurtuneen. Vähitellen puita tuli lisää, kirsikoita, luumupuita, päärynöitä ja muita. Niitten vaalija oli väsymätön; hän oksasti, istutti, hoivasi aikanaan ja korjais satoa syksyllä. Hedelmäpuitten ja kukkien väliin hän aseti mehiläispesiä, ja 84- vuotiaana hän korjasi omakätisesti viimeisen niistä. Paljas kivinen mäki muuttuikin hänen hoidossaan hedelmälliseksi, värikkääksi keitaaksi, joka herätti huomiota laajalti ympäristössä. Kyläänkin tupien ympärille ilmestyi pieniä kukkamaita ja hedelmäpuut huojuivat iloisesti tuvan nurkilla; monet ovat ne puutarhat, jotka rouva Gallen on Karkkuun perustanut. Työstään hän tunsi suurta tyydytystä, ja Karkun aika oli hänelle onnellinen aika.
Talviset päivät rouva Gallen omisti käsitöille, hämärissä pääsi rukki tavallisesti esille. mutta kun ilta saapui, tuli kirjallisuuden vuoro, ja sen avulla pyrittiin pääsemään e´selvile tärkeimmistä elämän kysymyksistä. Rouva Gallenin uskonnolliset käsitykset olivat hyvin omaperäiset. Hänen mielipiteensä mukaan luonnossa kaikkialla oli henkielämää; ihmiset olivat myös henkiä, jotka liikkuivat aineellistuneina maailmassa, ja maanpäällisen elämän tarkoituksena oli saattaa henki ja aine sopusointuun toistensa kanssa. Kristinuskon puhe synnistä ja rangaistuksesta oli hänen mielestään sopusoinnun vastaista ja sellaisena hänelle vastenmielistä. Sitävastoin hän oli lämmin Kalevalan tarujen ihailija, ja häntä miellytti se luonnonuskonto, joka niistä kuvastuu. Näihin luonnonuskonnolta vivahtaviin käsityksiin liittyvät rouva Gallenin mielipiteet taiteesta.Sen tehtävänä oli hänen mielestään opettaa ihmisille luonnon suuruutta, herättää sokeatkin näkemään Jumalan töiden kauneuden ja totuuden. Myöskin säveltaiteilijain teoksista kajahtaa Jumalan ääni, ja he ovat kuin välittävänä siltana Jumalan ja ihmisen välillä.
V. 1922 rouva Gallen juhli 90- vuotispäiväänsä lastensa, lastenlastensa ja ystäviensä parissa. Mutta heti sen jälkeen hänen voimansa alkoivat riutua ja jo 24. lokakuuta Anna Matilda Gallenin pitkä ja rikas elämä päättyi Mouhijärvellä, missä hän oli käymässä sukulaisten luona. Hänet haudattiin Tyrvääseen Gallenin sukuhautaan.
Anna Matilda Gallen oli suuri sielu, joka totuutta etsiessään liikkui usein paljon yläpuolella tavallisen ihmisen näköpiirin. Pitkän elämän taistelut eivät kyenneet lamauttamaan hänen henkistä elämäänsä ja ajatustensa alituista ponnistelua. Hän pysyi suurena viimeisimpään vanhuutensa asti. Hän oli edeltäjähahmo, jota meidän aikamme tulisi pitää arvossa, joskaan hänen oma aikansa ei aina häntä ymmärtänyt.
Kotilieden joululle kirjoittanut rouva Annie Alander
----Kotilieden joulu vuodelta 1932---
(ps. kirjoituksessa olleen Matildan kuolinpäivän "10.10." korjasi Upi - siis 24.10.1922)