Taiteilija Telle Tamminen ei ole käsistään tumpelo, eikä lopu häneltä virta kesken kaiken. Kyläläisten vihjaistua hänelle Harsun vanhan maakellarin mahdollisesta käytöstä tonttujen asuinsijana jouluaikaan 2009, alkoi Tellen mökissä huiske: parissa viikossa syntyi 20 tonttua kuin tyhjää vaan. Siinä se nyt sitten on! Oikea Tonttula Harsun pihalla - suurten kuusten katveessa. Sopii ihmetellä ja ihailla!
Tämä sama tonttula on kasvanut jo 30 tontun kodiksi vuodessa! Siis kannattaa kurkistaa uudestaan tänä jouluna 2010.