2000_Kirkkokuoroleirinetpaa.jpg

da capo al Paavo

Jouko Hytönen Turusta loi pohjan 1970-luvulla Karkun kirkkokuorokurssille. Siitä on nyt 35 vuotta. Hän nappasi mukaansa helsinkiläiset ja tamperelaiset kirkkokuoropiirit. Opettajina ja kuoronjohtajina ovat toimineet 1980-luvulta asti maan parhaat kirkkomuusikot kuten jo taivaan laulumaille muuttaneet Jouko Koskela ja Juha Kuparinen. Varsinainen Hengen tiimi syntyi, kun Markku Turunen, Jatta Ehrlund (Raatikainen), Paavo Haapiainen ja Kai Vahtola sitoutuivat perheineen mukaan Karkun kuorotapahtumaan. Silloin kasvoivat kuoroperheeseen mukaan "muskarit", "lapsikuoro" ja "nuoret" sekä orkesteri. Yksinlaulun, kvartettien ja kamarikuoron opettajiksi saatiin lisäksi mm. Ahti Kuorikoski, Laina Tenkanen, Hannele Filppula ja Marja Ratia. Näin oli Paavon "shapluuna" valmis toimimaan.
Ai niin - ei voisi kuvitella huikeita "Show-konsertti-iltoja" ilman Jukka Laihon perheen kirkasta huumoria. Kurssihteeri Maiju Vuorenoja - kurssin sielu hänkin - liittää tämän työmuodon myös kiinteästi Karkkuun ja Harsuun.

Messun jälkeen maistuu Potter

Messun jälkeen

Vähintään yksi kantaatti vuodessa

Ahti Kuorikoski esitytti uuden juhlakantaatin psalmin 145 sanoihin. Ihmemies - hän tulee joka vuosi kuorokurssille uusi kantaatti taskussaan!

Ahti Kuorikoski

Ahti Kuorikoski, armoitettu kuoronjohtaja ja säveltäjä

kuorolaisuus on aate

Siinä me taas istumme. Vanhat ja nuoret - Harsun pihalla. Mahtava tunnelma!

Heikki Ali-Löytty

"Vuoden 2008 kanttori" Suomessa, Heikki Ali-Löytty

Ihana perhekvartetti

Rantalaisen perhekvartetti on hieno esimerkki kodin täydellisestä antautumisesta kirkkomusiikille.

Tea Lankinen

Tea Lavaste Lappeenrannasta, kuoronjohtaja

Muusikosta tuli pappi

Johanna oli pikkuvauvana jo kun näitä kurssimessuja pidettiin 1980-luvulla. Nyt hän palvelee meitä pappina.

kirkkokuorosastapaa.jpg

Kirkkokuoroleiri mallia 2011 Karkun Pyhän Marian kirkossa.